tiistai 15. toukokuuta 2012

Muistelmia kesiltä 2010 ja 2011

Toukokuu puolessa välissä ja tuntuu, ettei jaksaisi enään odottaa kunnon kesän alkamista.

Lumi on sulannut kokonaan, nurmikko alkaa pikkuhiljaa vihertää ja puiden oksiin alkaa ilmestyä vihreitä hiirenkorvia.

Me Mäkitalon asukkaat olemme malttamattomia kesän suhteen ja kun Mäkitalon piha ei ole vielä täysin  puhjennut kukkaan, muistelemme menneitä kesiä kuvien kautta. 

Ensimmäisenä muistelemme vuoden 2010 kesää, jolloin juhlittiin Mäkitalon pihalla häitä.




   
 Kesällä 2011 



 hoidimme suloisia kissanpentuja,
 Ihailimme sadetta, 





 maistoimme mansikkasoppaa,
 ihailimme äidin laittamia kukkia,

 ja ihmettelimme kesän ihanuutta.

Hyvää alkavaa kesää kaikille!

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Aurinkoinen pääsiäinen

Mäkitalon pääsiäinen kului rauhallisesti. Oleskelimme ja ulkoilimme.



















Mäkitalo oli koristeltu perinteiseen tapaan kukilla, kynttilöillä ja muulla pääsiäisaiheisilla esineillä.











"Mummon kukat tuoksuvat oikein hyvälle!", tuumasi 3-vuotias tyttären tytär haistellessaan salissa olevia tekokukkia. :)




















Mäkitalossa on monia vanhoja pääsiäistauluja. Tässä yksi niistä.






Suklaamunia ja koristeltuja pajunoksia - niitä pääsiäisenä täytyy tietenkin olla!



Pääsiäiseksi saatiin loistat kelit ulkoilla.
Lumi on sulannut mukavaa vauhtia. Kohta pääsemme haravoimaan ja muihin pihahommiin! 








maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kevättä rinnassa

Valon määrä lisääntyy ja lumi alkaa sulaa. Luonto näyttää kevään merkkejä kuten Mäkitalon sisustuskin. 

IHANAA!



Mäkitalo on sisustettu vanhoilla tavaroilla. Vanhat huonekalut ja esineet koristavat kotia kauniisti yhdessä uudempien esineiden kanssa.










Pirttiä komistaa iso leivinuuni.


 Alunperin talossa oli pienet kierreportaat eteisestä yläkertaan, 
mutta ne olivat hyvin epäkäytännölliset lapsiperheelle.
Ne purettiin kokonaan pois, tilalle rakennettiin uudet, jotka lähtevät nyt pirtistä.

 
 Alun perin Mäkitalossa ei ollut kuin pieni eteinen. 
Museoviraston hyväksymä isoeteinen ja 
kunnon kuisti rakennettiin heti remontin alussa.


Eteisestä on iso ikkuna tampuurin puolelle.

 




 Pirtti odottelee pääsiäistä. 

Nyt on suunnitteilla paneelien maalaustalkoot. 
Väri vaan pitäisi vielä päättää.



Narsissi alkoi kukkia päästessään Mäkitalon pirtin sohvapöydälle.



 Mäkitalosta löytyy paljon vanhoja tavaroita. 
Tässä vanha puuteri ja korurasia.














 Vanhoissa tauluissa on usein
 kauniit kehykset.






Mäkitalossa on paljon sinne alkuaankin kuuluneita vanhoja lusikoita, 
soppa-astioita, kannuja ja pannuja.







 Iso kuparipannu on löytänyt paikkansa 
keittiöstä, saarekkeen edestä.



Vanha arabian soppa-astia on 
saanut uuden elämän kukkapurkkina.


 Nämä vanhat nukenrattaat toi pukki jouluna 2011 
talon emännälle.




Hyvää kevään odotusta kaikille! 


Kevät tuli,
lumi suli,
puro pani,

PULI! PULI!